Suvun kantaäiti Bertha Gulin, s. Sarlin, 1864-1939

Fammu ja Aino

Lennart Pinomaa kertoo äidistään Bertha Gulinista: ”Bertha oli toimiva, vaikuttava ja hyvyyttä säteilevä ihminen”. Berthan kehotuksesta ”Pitäkää yhtä” on muodostunut Gulin-Pinomaa sukuseuran tunnuslause.

Bertha Kristina Sarlin syntyi 6.9.1864 Tuusniemen pappilassa. Hän oli Bernhard ja Amanda (s. Roschier) Sarlinin kahdeksas lapsi. Berthan ollessa vain nelivuotias hänen äitinsä Amanda kuoli keväällä 1868 nälkävuosien aikana lavantautiin. Perheestä huolehtivat sen jälkeen vanhimmat sisaret 16-vuotias Maria ja 15-vuotias Ida. Kaksi vuotta myöhemmin Bernhard sai toiseksi puolisokseen kälynsä Klara Roschierin Saarijärveltä.

Nuorena Bertha oli luonteeltaan iloinen ja suurpiirteinen. Hän ja sisarensa Anna nauroivat usein iltaisin niin, että vakava isosisko Maria kävi heitä kieltämässä ja sanoi ”naurutaudin” olevan vaarallista. Kun Bertha sai repeämän uuteen hameeseensa ja häntä siitä toruttiin, hän huikkasi: ”Ei mikään kestä ikuisesti”. Kun joku päivitteli, mitä tällaisesta tytöstä mahtaisi tulla, tuli vastaukseksi välittömästi: ”Jotain erinomaista, saatte nähdä noloudeksenne”.

Maria-sisar antoi nuoremmille sisaruksilleen alkuopetuksen, mutta sitten Anna ja Bertha pääsivät Helsingin suomalaiseen tyttökouluun. He asuivat arkkiatri Hjeltin perheessä, jossa oli samanikäisiä lapsia. Bertha oppi Helsingissä ollessaan erinomaisesti suomen kielen, mistä hyötyi aikanaan koko hänen perheensä.

Bertha tutustui tulevaan mieheensä pastori Arthur Lorentz Guliniin palattua koulusta kotiin Valkealan pappilaan. Heidät vihittiin 1.7.1884. Bertha aloitti 20-vuotiaana perheenemännän tehtävänsä, ja silloisen tavan mukaan jo alusta lähtien heillä oli kotiapulainen, hänen ikätoverinsa Eeva Hovi Luumäeltä. Bertha oppi kokemuksen kautta lastenhoidon ja valmisti käsin kaikkien lastensa vaatteet ommellen ja kutoen. Lisäksi papin rouvana hänellä oli seurakunnassa paljon seurusteluvelvollisuuksia sekä ompeluseuroja ja sosiaalista toimintaa.

Pojista viisi syntyi noin kahden vuoden välein, Eero 1885, Walter 1888, Lauri 1890, Veli 1892 ja Eelis 1893, ja seitsemän vuoden jälkeen syntyi Lennart 1901 ja tyttäret Aino 1904 ja Anna Kristiina 1908.

Koska suuressa perheessä rahavarat olivat suuresta säästäväisyydestä huolimatta heikot, Bertha ryhtyi kirjoittamaan puhtaaksi tuomareiden ja nimismiehen pöytäkirjoja. Osittain näillä varoilla hankittiin kotiin käytetty piano vuonna 1904. Tämä avasi uudet mahdollisuudet musiikin harjoittamiseen, ja sekä Bertha että Lauri oppivat soittamaan Beethovenin ja Mozartin sävellyksiä. Bertha herätti usein sunnuntaiaamuisin perheen Hoosiannan alkusoitolla tai soittamalla ja laulamalla Wennerbergin psalmeja.

Kun perhe vuonna 1910 muutti Mikkelistä Ristiinaan, muuttuivat ulkoiset olosuhteet kokonaan. Kolme vanhinta poikaa oli silloin jo kodin ulkopuolella. Kaupunkiasunnon tilalle tuli maalaispappila, jossa Berthalla oli monia asioita huolehdittavana. Keittiöpuoli rullasi edelleen Eevan varmoissa käsissä, ja muuta palveluskuntaa oli kaikkiaan neljä naista ja kaksi miestä hoitamassa karjakartanoa ja puutarhaa. Lisäksi pappilassa oli paljon vieraita ja sukulaisia majoitettavana ja ruokittavina.

Seurakunnallisiin tapahtumiin osallistumisen lisäksi Bertha yritti erityisesti auttaa köyhiä ja sairaita. Berthan periaatteena oli, että kun jokin huutava epäkohta oli korjattavissa, se oli tehtävä heti. 1910-luvulla ei yhteiskunnan taholta ollut muuta apua kuin ”vaivaistalo”.

1920-luvulla Bertha ryhtyi johtamaan ”kotiopintoja” ja sai ryhmäänsä noin kymmenen osanottajaa. Opinnoissa tutustuttiin Suomen suurmiehiin, ja keväällä vastattiin Helsingistä tulleisiin tenttikysymyksiin. Bertha kuului myös kirkonkylän kansakoulun johtokuntaan. Vapaussodan aikana Bertha aloitti Lotta Svärd-toiminnan ja mm. kerjäsi paikkakuntalaisilta varoja Suomen nuoren armeijan sotilaille joululahjoiksi. Hän ehti ja teki, tuntuu melkein kuin ei hänen tarmollaan ollenkaan olisi ollut rajoja.

Bertha oli luonteeltaan vakava ja tasainen. Hän ei koskaan nauranut, kun Arthur Lorentz johonkin asiaan liittyen kertoi vitsin. Bertha toi nuoreen kotiinsa herännäisyyden hengen. Sarlinien kodissa oli pidetty koko perheen iltahartauksia ja ehkä myös aamuhartauksia, ja oli opittu veisaamaan virsiä ja hiljentymään rukoukseen. Gulinien kotiperinteeseen tämä ei kuulunut, mutta Arthur Lorentz oli elävän uskon mies, ja sen vuoksi omaksui iltahartaudet varmasti mielellään. Bertha opetti iltarukouksen lapsilleen, mutta muuten kodissa ei ollut mitään pakkoa uskonnon asioissa.

Bertha ei hätäillyt eikä pelännyt vaan luotti Jumalan varjelukseen. Kun Arthur Lorentz vuonna 1918 ehdotti, että olisi lähdettävä sotaa pakoon, Bertha sanoi päättäväisesti: ”ME emme lähde minnekään”. Saatamme vain heikosti kuvitella mikä hätä ja tuska hänellä oli sydämessään Laurin ollessa kolme vuotta Saksassa, jolloin ei kukaan voinut tietää, pääsisikö hän koskaan takaisin kotimaahan.

Jäätyään leskeksi 1925 Bertha muutti Helsinkiin ja eli siellä vielä 14 vuotta. Tähän elämän kauteen mahtui myös paljon toimintaa lähimmäisten hyväksi, mm. keräyksen järjestäminen Kiimingin kansakoulun hyväksi. Hänen ei ollut vaikeaa vedota parempiosaisiin ja pyytää heidän ylellisyydestään apua tarvitseville. Itselleen hän ei koskaan ollut pyytämässä. Kun kukkaro vielä Helsingin vuosinakin oli laiha, koetti hän käsitöillä ja leipoen ansaita lisätuloja.

Näihin Helsingin vuosiin sisältyi ehkä hänen elämänsä vaikein asia: nuorimman lapsen Anna Kristiinan kuolema. Bertha kertoi aikoinaan rukoilleensa, ettei Jumala ottaisi hänen sylistään pientä lasta. Tämä rukous kuultiin, mutta kun hän oli saanut nuorimmaisensa aikuiseksi, otettiin tytär äkkiä pois. Tätä surua hän kertoi joskus valittaneensa yksinäisyydessä ääneen.

Hengelliset asiat tulivat Berthalle elämän loppupuolella yhä keskeisimmiksi. Hän sanoi, ettei hän ollut enää kiinnostunut muusta kuin hengellisestä musiikista. Hän luki usein Raamattua, ja lähti Vanhaan kirkkoon kuuntelemaan siihen aikaan sieltä lähetettäviä radioaamuhartauksia.

Bertha sairasti kotona kaksi viikkoa keuhkokuumetta ja nukkui pois 8.2.1939, joten hänen ei tarvinnut kokea talvisodan kauhuja.

Berthan pitkä ja tanakka hahmo sekä hänen olemuksensa määrätietoisuus saattoivat useissa ihmisissä herättää juhlallisuuden tunnetta, jopa pelkoakin, mutta perheenjäsenet kokivat sen lisäävän turvallisuuden tunnetta, jota tunsivat hänen läheisyydessään. Hänessä asui sydämen hyvyys. Bertha oli myös aloitteiden ja aatteiden ihminen. Kokoontumisemme ja sukuseurammekin ovat tavallaan hänen aloitettaan, koska hän sanoi: ”Kun olen poissa, niin pitäkää yhtä”.

 

Alkuperäinen teksti: Aino ja Lennart Pinomaa

Lennart Pinomaan Gulin-Pinomaa sukuseuran ensimmäisessä kesätapaamisessa Sammatissa 10.8.1980 pitämä esitelmä julkaistiin Pinon Sanomien numerossa 3 vuonna 1982. (Pinon Sanomat 3_1982 (pdf:n sivu 13)

Gulin-Pinomaa sukuseuran ensimmäisestä kesätapaamisesta Sammatissa 10.8.1980 kerrotaan Pinon Sanomien ensimmäisessä numerossa 1980. (Pinon Sanomat 1_1980 (pdf:n sivu 25)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *