
Veteraanikuntoutuksessa Haikossa
Jaakko Pinomaa kertoo veteraanikuntoutuksesta, johon hän osallistui vaimonsa Selman kanssa vuonna 1987. Mitä on veteraanikuntoutus, kyselevät varmaan suvun nuoret jäsenet. Se on sodissa mukana olleille
Jaakko Pinomaa kertoo veteraanikuntoutuksesta, johon hän osallistui vaimonsa Selman kanssa vuonna 1987. Mitä on veteraanikuntoutus, kyselevät varmaan suvun nuoret jäsenet. Se on sodissa mukana olleille
Suomesta lähetettiin sotavuosina noin 75 000 lasta turvaan ulkomaille. Kirsti Pekari kirjoitti hänen ja sisarensa Raunin muistoista 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen 2005 Pinon Sanomiin. Vuoden
K.A. Pinomaan kirjoittama kirje Eijan äidille Raia Pinomaalle, kirjoitettu 25.6.1944 Hei! Olen juuri palannut mitä antoisimmalta matkalta Luumäeltä. Ensiksi on tässä oheisena matkatavarakuitti, jolla aikanaan
Suvun kolmelta nuorelta kysyttiin mietteitä elämästä ja sukuseuran toiminnasta. Monikaan asia ei ole muuttunut viime vuosikymmeninä. Nuoret tänä päivänä pohtivat samanlaisia asioita, kuin sukumme nuoret
Haastavista olosuhteista yliopistoon selviytynyt Arthur Lorentz laittoi poikiensa koulutuksen oman urakehityksensä edelle. Perhe eli säästäväisesti Mikkelissä ja Arthur hankki lisätuloja ahkeralla työteolla. Hänen poikansa Lauri
Nimien suomalaistaminen 1900-luvun alkupuolella johti myös Gulin-nimen muuttamisen Pinomaaksi. Kuinka muutos sai alkunsa? Kun veljeksistä vanhin, Eero, tuli ylioppilaaksi keväällä 1904, hän aloitti rautateiden palveluksessa
Aino Pinomaa kertoo omasta lapsuudenkodistaan ja millaista siellä oli elämä 1900-luvun alussa hänen isänsä Arthur Lorentz Gulinin ollessa Ristiinan kirkkoherran virassa. Lapsuuskotini elämästä täytyy heti
Heddin ja Walterin 20-vuotishääpäivän kunniaksi vuonna 1933 Eelis Gulin kirjoitti Gulin-Pinomaa suvun historiasta runon. Kasvoi kerran kaunoisia, pulska parvi poikasia Sekä pari piikalasta, tytöntylliä tykönä.
Lennart Pinomaa kertoo äidistään Bertha Gulinista: ”Bertha oli toimiva, vaikuttava ja hyvyyttä säteilevä ihminen”. Berthan kehotuksesta ”Pitäkää yhtä” on muodostunut Gulin-Pinomaa sukuseuran tunnuslause. Bertha Kristina