Olemme saaneet käytettäväksi n. 30 vuoden takaisen, [1950-luvulla] Sana-lehdessä olleen äitienpäivä-kirjoituksen, jossa piispa Eelis Gulin kuvaa äitiään.
Äitini Bertha Kristina Sarlin syntyi kahdeksasta lapsesta kuudentena Tuusniemen pappilassa 6 p:nä syyskuuta 1864. Hän menetti jo 4-vuotiaana oman äitinsä saaden kasvatuksensa tädiltään, josta pian tuli hänen äitipuolensa ja joka likipitäen vastasi omaa äitiä. Tyttösenä hän lienee ollut vilkas ja hupakko, niin että lukuisat vanhemmat sisarukset olivat huolissaan kyselleet, mitä hänestäkin mahtaa kerran tulla. Siihen oli Bertha sanavalmiina heti tokaissut: ”Jotakin erinomaista saatte nähdä noloudeksenne.” – Ja erinomaista hänestä tulikin.
Äiti opetti meille iltarukouksen, ja hän se myös antoi meille vitsaa. Isä oli aluksi koettanut hoitaa tätä virkaa, mutta kun hän tulisena luonteena ei voinut tässä tärkeässä toimituksessa hillitä vihansa leimahtamista, siirtyi ”riissin” antaminen äidille. Hän se myös varhaisimpana ikäkautenamme ompeli meidän vaatteemme, jotka istuivat melkein yhtä hyvin kuin räätälin tekemät, hän paikkasi ne ja parsi sukkamme. Emme me silloin oivaltaneet, kuinka suuri vaiva tässä kaikessa oli.
Mutta erehtyisimme, jos luulisimme äidin harrastusten pääpainon olleen käytännöllisen elämän arkisissa asioissa. Hänen henkiset harrastuksensa veivät niistä voiton.
Äitini soitannolliset kyvyt pääsivät oikeuksiinsa paitsi pitäjänmatkoilla, missä hän usein toimi isäni hyvänä urkurina ja kanttorina, myös rakkaassa kodissamme. Saatuamme v. 1904 äidin toimesta Rönisch-pianon hän sen säestyksellä lauloi sunnuntaiaamuisin Waenerbergin psalmeja, ja millä antaumuksella hän meille soittikaan Beethovenin sonaatteja laskien samalla perustan sisarusteni vieläkin pitemmälle kehitetylle soittotaidolle.
Ollessamme kesät huvilalla hän perusti sikäläiselle kansalle ”lauluseuran”, joka kokoontui pyhäiltaisin – isän ollessa kaupungissa – opettelemaan silloin parastaikaa ilmestyviä ”Hengellisiä lauluja ja virsiä”. Suuren kiitollisuutensa osoittamiseksi kansa antoi hänelle näiden lauluiltojen muistoksi uushopeisen suuren tarjottimen.
Kaiken tämän keskellä hän vielä löysi mahdollisuuksia omiinkin ansioihin. Hän kirjoitti tasaisella käsialallaan puhtaaksi oikeuden pöytäkirjoja ja näillä rahoilla hän suoritti pianonkin vähittäismaksuja.
Vasta Ristiinan ruustinnana äiti saattoi pursuavat elinvoimansa täysin osoittamaan luovan kykynsä. Työtä ja touhua riitti yllin kyllin. Kolmelle nuorimmalle oli järjestettävä Mikkeliin kouluasunto, oli otettava osaa seurakunnan hoitoon – useat emännät tulivat uskomaan hänelle kahden kesken syvät huolensa – pappilan sisustus oli järjestettävä, puutarha hoidettava ja vastuu kannettava jopa karjataloudesta. Köyhistä oli samoin pidettävä huolta. Varsinkin joulun alla hän järjesti paketteja – usein isänkin tietämättä – mm. kaikkien alustalaisten mökkeihin.
Kaiken lisäksi hän Ristiinassa teki suurta siunausta tuottavia aloitteita. Hän perusti diakoniatyön hyväksi toimivan ompeluseuran, jonka tuloksena oli oman seurakuntasisaren saaminen seurakuntaan jo v. 1912. Hän johti lähetysompeluseuraa, joka luovutti vuosittain Lähetysseuralle suuret summat ja ylläpiti lähetysharrastusta pitäjässä niin, että kuuleman mukaan vielä tänä päivänä Ristiina kuuluu lähetyksen parhaisiin savolaisiin seurakuntiin. Mutta ei tässä kyllin. Hän ehti istua jäsenenä kirkonkylän kansakoulun johtokunnassa ja keväällä 1918 hän perusti Ristiinaan Lotta-Svärd -alaosaston.
Palvelusväkeen asti ulottui äidin huolenpito. Ristiinan varhaisina vuosina hän perusti pappilassa säännöllisesti kokoontuvan kotiopintokerhon, joka käsitti lähinaapurit ja kotiväen: esim. pappilan isännöitsijä, hiljainen ja vakava Vihtori Kilkki, kuului kerhoon. Siinä luettiin yhteisesti Helsingistä tulevien ohjeitten mukaan määrättyjä valistavia kirjoja ja suoritettiin tutkinto, josta saatiin käteen juhlallinen todistus.
Kun näihin aikoihin Helsinkiin perustettiin jumaluusopin ylioppilaiden yhteinen koti, konvikti, oli äiti siinäkin tehokkaasti osallisena. Hän kirjoitti eri puolilla asuville ystävilleen ja soitti varakkaille naapureille asiasta. Siten hän sai hankituksi tälle kodille sekä vuodevaatteita että ruokatarpeita lahjaksi monessa eri vaiheessa.
Voimakkaalla kädellä ja usein tehden aloitteita muidenkin ihmisten asioihin hän tarmokkaana puuhasi siinä määrin, että isä leikillisesti – lainaten Runebergin sanaa Angelique Martineaulle – usein sanoi: ”Kuules Bertha, sinusta olisi pitänyt tulla kenraali.”
Siunattu äiti!
(Pinon Sanomat 6_1985)
Lyh. Marjatta Salonen 2020
Eelis Gulin valmisti alkuperäisen tekstin Den verksamma ruotsinkieliseen teokseen ”Mor och vi. 25 kända män och kvinnor om sina mödrar”, toim. Aili Lindfors. Söderströms & C:o Förlagsaktiebolag. Helsingfors 1947, s. 71–76.