Elämää Ristiinan pappilassa 1900-luvun alussa

Ristiinan pappilan sali 1923-min

Aino Pinomaa kertoo omasta lapsuudenkodistaan ja millaista siellä oli elämä 1900-luvun alussa hänen isänsä Arthur Lorentz Gulinin ollessa Ristiinan kirkkoherran virassa.

Lapsuuskotini elämästä täytyy heti kärkeen sanoa, että minä tietysti näen tuon elämän aina aurinkoisena, helppona ja luonnollisena! Mutta jos joku tämän päivän ihminen äkkiä siirrettäisiin noihin oloihin, taitaisi näkymä olla suunnilleen päinvastainen!

Ristiinan kirkkoherran pappila sijaitsi tuolloin 4 km etäisyydellä kirkolta ja samoin postilta ja kaupalta. Talvella päästiin jäitse lyhyempää tietä. Aina oli siis näillä matkoilla käytettävä hevospeliä ja tiet olivat sekä mutkaisia että mäkisiä. Näitä matkoja oli tehtävä päivittäin puhumattakaan sitten melkein viikoittaisista matkoista Mikkeliin tai Hietasen asemalle, jonne oli 22‒25 km matka. Ja mitä merkitsivätkään ilmat näissä olosuhteissa! Talvipakkaset, pyryt, syksyn ja kevään kelirikot. Kyllä kysyttiin voimia ja kärsivällisyyttä niin ihmisiltä kuin ajokeiltakin.

Nykyajan luonnollisista mukavuuksista meillä oli vain puhelin ja se oli myös arvokas asia. Ristiinassa ei tuolloin ollenkaan ollut sähköä. Huoneet oli valaistava öljylampuilla ja ne vaativat hoitoa joka päivä. Ulkona ei ollut muuta valoa kuin lyhty. Erittäin pimeinä syysiltoina ajettaessa oli luotettava hevosen kykyyn pysyä tiellä!

Pappilassa oli 7 huonetta, eteinen ja keittiö ja ne oli kylmänä aikana pidettävä lämpiminä halkolämmityksellä. Halot oli tietysti puusuojassa valmiina, mutta renkipoika kantoi niitä kuistilla olevaan laatikkoon ja sisäkkö hoiti lämmityksen samoin kuin päivittäisen huoneiden siivouksen.

Vesijohtoa ja viemäriä ei rakennuksessa ollut. Kaivosta tuotiin suurella korvolla vesi keittiöön, jossa kauha oli aina paikalla ja siitä me usein ohi kulkiessamme joimme janoomme! Kaikki käytetyt vedet kannettiin ämpärillä ulos.

Jotta tämä kuvaus saisi oikeaa väritystä, on tähän ehdottomasti liitettävä selostus talon tärkeimmän henkilön ‒ uskollisen Eeva Hovin ‒ perheen palveluksessa (1884‒1932) päivittäisistä tehtävistä. Hän nukkui keittiön nurkassa, nousi talvisin klo 5 ja kesäisin usein klo 4. Hän herätti palveluskunnan ja valmisti ruokaa heille 3 kertaa ja kahvia 3 kertaa päivässä. ”Herrasväelle” varsinaista ruokaa 2 kertaa, mutta kahvia tai teetä aina välillä. Hän tiskasi kaikki tiskit, leipoi ruis- ja hiivaleivän, kantoi vesiä ja puitakin keittiöön. Kaiken edellä olevan lisäksi hän tiesi kaiken, valvoi kaikkea ja oli hiljainen. Talon emäntä ei puuttunut Eevan toimiin, vaan oli koko perheelle aina yllätys, mitä ruokapöytään kulloinkin tuli. Eevan varassa oikeastaan koko talous pyöri.

Ja mitä tekivät sitten perheen jäsenet. Isä nousi varhain ja istui pöytänsä ääressä lukien tai kirjoittaen. Kanslia-aikaa ei ollut, vaan asiakkaat hoidettiin heidän tullessaan. Kesällä saattoi aamulaivalta tulla hääpari vihittäväksi klo 6 ja se toimitettiin. Toisaalta haettiin pappia sairaan luo myös mihin vuorokauden aikaan tahansa ja sinne lähdettiin. Ristiinan aikana isä oli jo iäkäs, mutta olen kerran nähnyt pienen maininnan Mikkelin Sanomissa, että häntä sanottiin ahkeraksi, pitäjällä paljon liikkuvaksi sielunpaimeneksi. Äiti hoiteli ihmissuhteita sekä kirjeitse että puhelimen avulla. Hänellä oli loputtomasti keräyksiä varattomien hyväksi tai maanpuolustukseen. Ruokalähetyksiä perheen filiaaleihin ja muuten aina käsityö. Hän ei ollut koskaan toimeton.

Muut perheenjäsenet tekivät kuka mitäkin. Varsinaiseen maanviljelystyöhön ei juuri osallistuttu ‒ ehkä joskus heinän korjuuseen. Aikuisista pojista oikeastaan vain Eelis oli enemmän kotona, mutta hän opiskeli, toiset kävivät vain lomilla. Lenni ja varsinkin Anna-Stina toimivat paljon hevosmiehinä ja kyydittäviä oli. On suorastaan uskomatonta, miten paljon joko omaisia tai vieraita riitti ‒ varsinkin kesäisin. Pappila oli suorastaan pieni yhdyskunta.

Tuona aikana kuului pappiloihin maanviljelys. Meillä oli 3 hevosta ja usein 12 lypsävää lehmää sekä lisäksi nuorta karjaa. Oli lampaita, sikoja ja kanoja. Maanviljelystä johti pehtori ja suurimman työn suorittivat 7 torpan miehet. Renki- poika hoiteli hevosia ja suoritti ajoja. Neljä naispalvelijaa hoiteli muut työt: Eeva siis keittiön, sisäkkö hänen apunaan, karjakko vastasi eläimistä ja hänellä oli apunaan ”välikkö”. Pyykinpesun hoitivat sisäkkö ja välikkö, ja kun ajatellaan, että pyykit huuhdottiin talvella avannossa, saa vähän käsitystä töiden raskaudesta.

Mainittakoon, että viljeltiin myös sekä pellavaa että hamppua ja ne valmistettiin kotona langoiksi saakka. Samoin kehrättiin lampaiden villa. Työtä riitti ja siinä ahkeroitiin. Vakinaisen palvelusväen lisäksi oli usein lisätyövoimaa ‒ esim. vuosittain syksyllä suutari apulaisineen, jotka viipyivät viikkoja valmistaen ”omasta nahasta” jalkineet palvelusväelle ja lapsille.

Arki-iltaisin kokoontui taloväki usein ruokasalissamme pidettävään iltahartauteen. Isä luki jostain hartauskirjasta parin sivun verran ja lauloimme äidin johdolla aluksi ja lopuksi Hengellisistä lauluista ja virsistä jonkin laulun. Ne ovat koko elämän ajan kaikuneet mielessä ja voin sanoa osaavani niitä melko paljon ulkoakin.

Alkuperäinen teksti: Aino Pinomaa
(Pinon Sanomat 2_1981)