Eelis Gulin – Elämän lahjat II

Elämän lahjat 2

Eelis Gulinin (1893‒1975) muistelmat Elämän lahjat on julkaistu kahdessa osassa. Jälkimmäisessä osassa II (1968, 377 s.) kerrotaan vuosista 1945‒1966 Tampereen hiippakunnan piispana.

Eelis Gulinin tärkeimpiä toimia piispana oli piispantarkastuksen sisällön uudistaminen niin, että seurakunnan ja kunnan edustajat osallistuvat piispantarkastukseen, kertoo rovasti Paavo Pinomaa, Eelis Gulinin veljenpoika. Vuoden 1918 tapahtumat, jotka Eelis Gulin koki 25-vuotiaana, vaikuttivat hänen suuresti. Siksi hän halusi luoda rakentavia siltoja kirkon ja työväestön välille Tampereella. Eelis Gulinia pidetäänkin kirkon ja työväestön suhteiden  uudistajana.

Eelis Gulin kertoo piispanviran ensimmäisistä vaiheista vuonna 1945:

Intomielisenä joskin arkana lähdin ensimmäisille matkoilleni hiippakuntaan. Edeltäjäni siirtymisestä Turkuun oli kulunut puolisen vuotta. Sinä aikana oli kertynyt joukko virkaan asettamistaan odottavia pappeja, jotka tarvitsivat piispaansa. Samalla pidin ao. seurakunnissa ns. »yleisen tarkastuksen». […]. Olin saanut vaikutelmia mitä erilaisimmista seurakunnista. Tein siitä päätelmäni. Tästä alkaen en enää lähtisi umpimähkään näille matkoille, vaan esittäisin muutamia toivomuksia vastaanottajilleni. Niinpä painatin kiertokirjeen ja pyysin siinä muun muassa, että seurakunnallisten luottamusmiesten neuvottelutilaisuuteen, jollainen aina olisi ensimmäinen yhteinen kokouksemme, kutsuttaisiin edustajia kaikista seurakunnan alueella toimivista järjestöistä, kuten kunnanvaltuustosta ja -hallituksesta, maatalous- ja työväenjärjestöistä, urheiluseuroista, Punaisesta Rististä, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta ja Martoista.

Päivällisaterioista opin, että tuon tyylisen tarjoilun jatkuminen tuhoaisi työni ja tavoitteeni. Sen vuoksi kirjoitin, että aterioilla ‒ mikäli niitä yleensä järjestettiin ‒ saisi olla korkeintaan pari ruokalajia ja, mikä vielä tärkeämpää, päivällisille kutsuttaisiin edustajia kaikista kansankerroksista eikä suinkaan vain ns. »omistavasta luokasta». Ateriallakaan ei saisi unohtaa pääasiaa, seurojen pitämistä.

Pyysin järjestämään tilaisuuksia kaikkialle, missä ihmisiä oli koolla. Lupasin viipyä seurakunnassa tarpeen mukaan. Näin oli vedetty suuntaviivat työlle, jonka kestoajaksi sitten tuli kaksi vuosikymmentä.

Ensimmäinen kierrokseni hiippakunnassa täytti mieleni keväisellä riemulla. Kokemukseni ja ajatus siitä, että saisin näin kiertää temppelistä temppeliin, pukeutuivat mielessäni ikiaikaisen paimenpsalmin sanoiksi: »Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.» (osa II, s. 21‒23)

Eelis Gulin kertoo:

Elämäni merkittävin tehtävä

Maalliselta kannalta elämäni huippua merkitsee lounas Ruotsin kuninkaallisessa linnassa, silloisen kruununprinssin vieraana [keväällä 1941]. Kirkollisen elämäni lakipiste oli kesällä 1963 saadessani kutsun saapua vihkimään Ambo-Kavangon kirkon ensimmäisen piispan Leonard Aualan.

Miksi juuri minulle tuli näin korkea tehtävä ‒ elämäni merkittävin? Nähtävästi siksi, että olin jo varhain kuullut Aualasta jotakin ainutlaatuista. Lähetyssaarnaajaystäväni Valde Kivinen oli palannut toiselta Ambomaan-matkaltaan ja kertoi, että hänellä oli sikäläisten pappien joukossa sellainen ystävä, joka poikkesi kaikista muista. Kun tämän tehtäväksi oli tullut lausua Valde tervetulleeksi Ambomaalle toiselle työkaudelle, puhuja oli joutunut niin täysin tunteidensa valtaan, että hänen puheensa oli katkennut siihen. Hän oli itkenyt ilosta.

»Kuka tällainen pappi on?» kysyin.

»Hänen nimensä on Leonard Auala.»

Painoin nimen mieleeni. Tavatessani Aualan lähetysjohtaja Olavi Vuorelan kodissa muutamaa vuotta myöhemmin, kun hän oli ensimmäistä kertaa käymässä Suomessa, suljin hänet kohta syliini. Tunsinhan hänet Valde Kivisen kertomuksesta. Kun häneltä pari vuotta tämän jälkeen kysyttiin, kenet hän tahtoisi Suomesta vihkijäkseen, hän pyysi minut.

Miksi pidän tätä elämäni merkittävimpänä tehtävänä? Koska katson kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi evankeliumin viemisen maihin, missä sitä ei vielä tunneta. Koska jo vähäisestä pojannallikasta olin kuullut Ambomaan neekereiden keskuudessa tehtävästä työstä. Koska kansalliskirkon syntyminen heidän maahansa oli Kristuksen asian nykyaikainen voitto. Ja koska piispaksi vihkiminen jo sinänsä merkitsee rajattomien siunausten välittämistä Kristuksen valtakunnassa. Tehtävä oli ainutlaatuinen elämässäni, kunniakkain kaikista. (osa II, s. 256‒257)

Eelis Gulin, 1968, Elämän lahjat II. Werner Söderström Osakeyhtiö