Gulin-Pinomaa –suvun historiaa

Gulin-suku on lähtöisin Ruotsista Linnerydin pitäjästä, joka kuuluu Kronobergin lääniin ja Växjön hiippakuntaan. Se sijaitsee noin 25 km päässä Växjöstä etelään. Småland ei maanlaadun hedelmällisyydessä voi kilpailla eteläisemmän Skånen kanssa. Tämä vertauskohta on ehkä antanut aiheen koko Ruotsissa tunnettuun sanontaan, että Jumalan edessä olemme kaikki smålantilaisia, siis vähäpätöisiä. Toisaalta sanotaan smålantilaisista: ”Aseta smålantilainen autiolle meren luodolle, niin saat nähdä, että hänellä on siellä pian tehdas.”. Linneryd on metsäistä, köyhänpuoleiselta näyttävää seutua. Maisemaltaan se muistuttaa Etelä-Savoa. 1980-luvun alussa siellä oli mm. tehdaslaitos. Myös maailmankuulu kasvien tutkija Carl von Linné oli täältä kotoisin.

Linnerydissä tavataan Bestehultin torpan haltijana Nils Abrahamsson (1), naimisissa Ingegerd Persdotterin kanssa. Vajavaisten kirkonkirjojen vuoksi heistä ei tiedetä sen enempää kuin, että mies oli ”volontär” eli vapaaehtoinen asemies. Se tarkoittaa sellaista ”tarjokasta”, joka jo pojan pienenä ollessa merkittiin ruodun täydentäjäksi, jos aukkoja ilmaantui. Nilsille ja Ingegerdille syntyi kaksi lasta Linnerydissä: poika Abraham ja tytär Kirstin, synt. 22.3.1733.

Perheen poika Abraham Nilsson (2) syntyi 8.9.1730 ja kuoli 14.8.1781. Hänen 20.4.1760 vihitty vaimonsa oli Elin Jonsdotter, synt. 17.9.1738. Heillä oli kuusi lasta, joista vanhin oli poika Paul Adolf (3), synt. 9.9.1768. Paul Adolfin ammatiksi mainitaan nikkarimestari. Hän oli kolme kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli Lisbet Nilsdotter, synt. 20.1.1768. Perheen tiedetään muuttaneen Ronnebyhyn, mutta sen kirkonkirjoista heitä ei tavata. Paul Adolfin tiedetään sittemmin olleen Karlskronassa, mutta sen jälkeen hän yksin siirtyi Viipuriin luultavasti nimellä Guhlin, mistä hän muutti Loviisaan ja avioitui siellä 29.4.1802 karvarin lesken Maria Charlotta Sarlénin kanssa. Tämä oli syntynyt Loviisassa 18.7.1784 ja kuoli 4.10.1820.

Abrahamin poikien eläessä eli Linnerydissä muuan kauppias nimeltään Peter Guhlin (1739 – 1802). Tämän veli lienee ollut Karlshamissa elänyt kauppias Nils Guhlin, joka oli syntynyt 1741. Abrahamin pojat ovat nähtävästi olleet näiden kauppiaiden palveluksessa ja ajan tapaa noudattaen ottaneet sukunimekseen nimen Guhlin. Nimeen muuttumisen ajankohdasta Guhlinista Guliniksi ei ole tietoa.

Paul Adolf Guhlinin ja Maria Charlottan  avioliitosta syntyi seitsemän lasta. Vanhin poika oli Alexander Gulin (4), synt. 20.9.1808 Loviisassa. Huomattakoon, että hän sai valloittaja-keisarin nimen sodan kestäessä, ja isä oli kuitenkin Ruotsista muuttanut siirtolainen. Paul Adolfille syntyi vielä yksi lapsi hänen kolmannen vaimonsa Anna Kristina Wikmanin, synt. 3.12.1798 ja kuol. 2.2.1854 Loviisassa, kanssa.

Paul Adolfista voidaan kertoa, että hän joutui oikeudenkäynteihin saatuaan haltuunsa karvarin verstaan. Eihän ammattikuntalaitoksen aikana nikkari saanut olla karvari. Turun hovioikeuden pöytäkirjat tarjoavat tietoja näistä asioista. Hän sai kerran sellaisen oikeuden päätöksen, että karvarin toimi saisi jatkua, mikäli pajun parkkia ei käytettäisi. Kun nahan parkitseminen noilla ehdoilla oli mahdotonta ja toiminnan siis täytyi jatkua vanhaan tapaan, johti tämä uusiin oikeudenkäynteihin. Paul Adolf sai mestarin oikeudet Loviisassa 1798.

Paul Adolfia vaivasi ilmeisesti uudessa isänmaassa kielitaidon puute, koskapa hän kertoman mukaan oli sanonut pojilleen: ”Se nu till att ni lär er språk, så att ni ej behöver skälla som hundar.”. Esi-isämme Alexander otti tämän ohjeen vakavasti, koskapa hän oli vamis virolaisten kesävieraiden kanssa keskustelemaan kaikilla kyseeseen tulevilla kielillä: suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi. Tämä ei kuitenkaan liene ollut kovin harvinaista sen ajan viipurilaisen kulttuurin alueilla.

Paul Adolfin hauta Loviisassa on niin komea kivipatsaineen ja rautaisine ketjuineen, ettei varmaankaan kukaan tämän suvun jäsen ole saanut sellaista – ainakaan meidän maassamme. Kullattuun tekstiin on kuitenkin tullut paha virhe, kun hänen kuolinvuodekseen on merkitty 1845, kun sen pitää olla 1825 – kuolinpäivä oli 4.12..

Alexander opiskeli ylioppilaaksi Porvoossa. Hän suoritti teoreettisen ja käytännöllisen opettajatutkinnon 28.1.1832. Alexander vihittiin papiksi 23.12.1835 ja määrättiin kappalaisen virkaan Sulkavalle. Kirkkoherran apulaiseksi hän siirtyi Savitaipaleelle helmikuussa 1839 ja saman seurakunnan kirkkoherran viransijaiseksi marraskuussa 1840. Vuonna 1845 hänestä tuli Savitaipaleen seurakunnan armovuoden saarnaaja ja viranhoitaja. Marraskuussa 1847 hän siirtyi Virolahdelle kappalaiseksi. Alexander vihittiin avioliittoon Savitaipaleella 25.3.1840 Katarina Elisabet Stråhlmannin kanssa, synt. Luumäellä 8.10.1821 ja kuollut samassa paikassa 21.6.1888. Alexander kuoli Virolahdella 1.12.1869.

Alexanderin 12-lapsisen perheen tarina on sikäli murheellinen, että isä sai jo eläessään saattaa hautaan kaksi lastaan ja neljä muuta heistä kuoli nuoruusiässä silloin laajalti levinneeseen kauhkotuberkuloosiin. Vain kuusi heistä pääsi siis miehuusikään. Alexanderin ja Katarinan yhdeksäs lapsi oli Arthur Lorentz Gulin(5), synt. 24.7.1855 Virolahdella.

Gulinin lapset tuntuivat olleen lahjakkaita. Erikoisia edellytyksiä lukualalle osoitti omaanvansa varsinkin hyvämuistinen, nopeatuumainen ja tavattoman vilkas Arthur. Vanhemmat suunnittelivatkin etupäässä hänen sekä kahden toisen poikansa koulunkäyntiä. Tyttärien opinnot saivat mieluummin jäädä sikseen kunhan saataisiin pojat opintielle ja mahdollisesti virkaurille. Sisarensa valmistamana vietiinkin Arthur syksyllä v. 1865 Haminan ruotsinkieliseen alkeiskouluun. Eväinä seurasi häntä kotoa, paitsi vanhempien siunausta, pitkä pussillinen kovia reikäleipiä, voipytty ja sianlihamöhkäle, nuo tavalliset varusteet, joilla niin monet entisajan vanhemmat lapsiaan pitkille koulumatkoille evästelivät. Läpäistyään kolmessa vuodessa Haminan koulun Arthur siirtyi Porvoon ruotsinkieliseen kimnaasiin. Kimnaasiaika kesti yhdeksän vuotta. Opintoihin nähden se sujui loistavasti – Arthur oli parhaimpia oppilaita luokallaan.

Ylioppilastutkintonsa Arthur suoritti keväällä 1877 ja kirjoittautui jumaluusopilliseen tiedekuntaan. Ensimmäisen ylioppilasvuotensa Arthur toimi Inkerinmaalla Slavjankan seurakunnan kirkkoherran saarna-apulaisena ja hänen lastensa kotiopettajana. Palattuaan Inkeristä kotiinsa Arthur matkusti syksyllä 1878 Helsinkiin ryhtyäkseen yliopistollisiin lukuihinsa. Viimeistä lukuvuotta lukuunottamatta hän toimi kotiopettajana koko yliopisto-opintojensa ajan. Heti Helsinkiin tultuaan Arthur rupesi opiskelemaan myös suomenkieltä itsensä Julius Krohnin johdolla. Hänen koti- ja kouluopetuskielenä oli siihen asti ollut koko ajan ruotsi. Hän oppi kielen, vaikka murteellisuus ei koskaan täysin hävinnyt hänen saarnakielestäänkään.

Joulukuussa 1881 Arthur Lorentz suoritti papintutkinnon arvosanalla ”korkeimmalla kiitoksella hyväksytty”. Silloinen Porvoon tuomiorovasti, piispa Alopaeus vihki hänet papiksi Porvoon tuomiokirkossa 31.1.1882. Hänet määrättiin Valkealan kirkkoherran, rovasti B.K. Sarlinin apulaiseksi. Vuonna 1883 Arthur Lorentz pyrki ja saikin määräyksen Luumäelle, jossa pääsi asumaan oman hellän äitinsä hoivaan.

Luumäellä Arthur Lorentz toimi vuoden ja kolme kuukautta vlt. kirkkoherrana rovasti Wegeliuksen kuoltua. Luumäeltä hän siirtyi rovastin ja Tuomiokapitulin asessorin G.O.T. Nordströmin apulaiseksi Lappeelle. Täällä hän perusti oman kodin mentyään naimisiin ensimmäisen esimiehensä, rovasti B.K. Sarlinin, tyttären Bertha Kristina Sarlinin (synt. 6.9.1864 Tuusniemellä, kuol. 8.2.1939 Helsingissä) kanssa, johon Valkealassa ollessaan oli ehtinyt kiintyä.

Lappeelta hän siirtyi ylimääräiseksi papiksi Ruokolahdelle vuonna 1885 ja edelleen vuonna 1886 Lemille, jossa vierähti kolme vuotta. Lemiltä Arthur Lorentz muutti takaisin Valkealaan appensa apulaiseksi ja sieltä yhdessä Sarlinien mukana Mikkeliin, jonka kirkkoherraksi rovasti Sarlin siirtyi vappuna 1891. Mikkelissä Arthur Lorentz toimi kaikkiaan 19 vuotta, ensin appensa apulaisena yhdistetyssä maa- ja kaupunkiseurakunnassa v. 1891 – 1899 ja sitten Mikkelin maaseurakunnan toisena kappalaisena ja kaupunkiseurakunnan vt. kirkkoherrana vuoteen 1910. Tällöin hän siirtyi naapuriseurakunnan Ristiinan kirkkoherraksi. Olipa hän muutaman kuukauden vt. pataljoonansaarnaajanakin vuonna 1901.

Toukokuun alussa vuonna 1910 Arthur Lorentz muutti perheineen Ristiinaan ottaakseen vastaan Ristiinan kirkkoherran viran, jota hoiti viimeiseen elinpäiväänsä asti yhteensä 15 vuoden ajan. Lukukinkeriltä palattuaan tammikuun 30. päivänä vuonna 1925 hän tunsi jonkun verran pahoinvointia ja sairastuikin ankarasti. Muutaman tunnin kuolinkamppailun jälkeen hän ummisti silmänsä ikuiseen uneen uskollisen, rakastamansa puolison käsivarrella.

Arthur Lorentz ja Bertha Gulin saivat avioliittonsa aikana kahdeksan lasta: ensimmäisenä syntyi Eero Arthur (6) 20.10.1885 Ruokolahdella. Lemillä syntyivät Walter Alexander (6) 31.5.1888 ja Lauri Johannes (6) 31.1.1890. Mikkelin vuosina syntyivät Veli Nathanael (6) 7.1.1892, Eelis Gideon (6)  29.12.1893, Lennart Bernhard (6) 13.4.1901, Aino Kaarina Amanda (6) 3.10.1904 ja Anna Kristina (6) 24.9.1908.

Gulin-Pinomaa –suvussa käytetty klaani-nimitys pohjautuu Arthur Lorentz Gulinin poikiin eli suvun jäsenet jaetaan esi-isänsä mukaan Eeron, Walterin, Laurin, Velin tai Lennartin klaaniin. Eelis, Aino ja Anna Kristina olivat lapsettomia. Tällä hetkellä Gulin-Pinomaa –suvussa on yli 200 elossa olevaa jälkeläistä. Suvun päämies on aina vanhimman klaanin (Eeron) vanhin poika.

Huom! Merkintä ” (6)” nimien perässä kuvaa sukupolvea lähtien Nils Abrahamssonista.

Pinomaa-sukunimen syntytarina

Kun Arthur Lorentz Gulinin vanhin pojista Eero tuli ylioppilaaksi keväällä 1904, hän meni heti rautateiden palvelukseen syksyllä 1904. Sen ohella hän kirjoittautui Helsingin Yliopiston lakitieteelliseen tiedekuntaan. Samalla hän liittyi Suomalaiseen Nuijaan. Tämä oli suomalaisuutta ajava järjestö. Siellä hänelle ehdotettiin nimeä Pino. Eero neuvotteli asiasta Mikkelissä äidinisänsä Bernhard Sarlinin kanssa. Tämä piti nimeä vähän liian lyhyenä. Sarlin ehdotti nimeä Pinomaa.

Niin sitten viisi veljestä – Eero, Walter, Lauri, Veli ja Eelis – Snellmanin päivänä 1906 ottivat tuon uuden nimen. Keväällä 1908 Walter kuitenkin palasi vanhaan nimeen vaimonsa Heddin vaatimuksesta. Talvella 1915 Lauri lähti Saksaan ja otti vanhan nimen takaisin eksyttääkseen kannoiltaan santarmit. Syyskaudella 1919 Eelis palasi vanhaan nimeen vähitellen. Hän käytti jonkin aikaa nimeä Gulin-Pinomaa. Mennessään naimisiin tammikuussa 1920 hänellä oli vanha nimi yksinään voimassa.

Kalevalan päivänä 1935 Aino ja Lennart ottivat suomalaisen nimen, koska ei ollut hauskaa kuulla jatkuvasti nimimuotoa ”Kuliini”. Pitäähän kansan saada pitää ääntämistapansa, mutta eihän heidän tarvinnut siitä jatkuvasti kärsiä. Tämä oli selvänä perustana muutokselle.

Nimi Pinomaa suojattiin Suomalaisuuden liitossa 17.2.1934. Myös muita Gulineja kuin vain Arthur Lorentzin jälkeläisiä on vaihtanut nimensä Pinomaaksi. He kaikki ovat kuitenkin Paul Adolfin Suomessa syntyneitä jälkeläisiä.

Lähteet sekä suvun historiaan että sukunimen syntytarinaan:

  • Pinon Sanomat 3/1982, Lennart Pinomaa: Gulin-suvun alkuperä ja eräitä sen haarautumia
  • Pinon Sanomat 2/1981, Huugo Nyberg: Arthur Lorentz Gulinin henkilökuva
  • Gulin-Pinomaa-sukututkimus, 1960-luvulla, Lauri Gulin
  • Pinon Sanomat 7/1986, Lennart Pinomaa: Gulin-Pinomaa, kuinka nimen muutos tapahtui?
  • Pinon Sanomat 7/1986, Jyrki Pinomaa: Nimenmuutos asiakirjojen valossa
  • Atle Wilksman: Släktbok, del 2, sivut 41 – 52 / Gulin (kirja löytyy esim. Suomen Sukututkimusseuran kirjastosta)