Sukukronikka – eli suvun tarina runomitassa

ristiinan-pappila-1910-luvulla-min

Heddin ja Walterin 20-vuotishääpäivän kunniaksi vuonna 1933 Eelis Gulin kirjoitti Gulin-Pinomaa suvun historiasta runon.

Kasvoi kerran kaunoisia,  pulska parvi poikasia
Sekä pari piikalasta, tytöntylliä tykönä.
Sydämessä Suomenmaamme, parahassa Pohjolassa,
Maassa maailman mainiossa, Savon sankan salossa
Mikkelissä mieluisassa, Ristiinassa rakkaimmassa,
Alla orren oksattoman, alla kuulun kurkihirren,
Papin pirtissä parahan, kunnon kuuluisan Kulinin.

Eero vanhin veljeksistä, suurin sarjasta somasta,
Tarkoin tietää tärkeytensä, ansionsa, arvionsa:
Missä veljet vieretyksin, miehet milloin missä koolla,
Poiat papin on Kulinin, siinä Eero silloin ensin, Esikoisna ensimmäisnä.

Kivi näin myös WalteriIle, veljellemme verevälle:
Metsä miehen mielen muutti, vetovoimalla väkevä.
Varhain varttui Waltterimme, nuorna nousi notkeaksi:
Yli kuuta ei yheksän, kun jo polvin pitäväisin,
Tutisematta tukevin, kulki kumma kamarissa,
Pirtissä papin parahan.

Varhain varttui Waltterimme, varhain vaimonsa valitsi,
Heddin heilansa helakan, kauniskasvon kultaisensa,
Ystävilksi ylimmäksi, kainaloiseksi kanaksi.
Helsingissä heillä häänsä, hyvät häät ja hiljaisetkin.
Kaksikymmentä keseä, tarkallensa, päivällensä,
Kulunut on kuusta siitä, kuna saivat toisillensa,
Vaan on vielä vallassansa, häitten onni, hyvä, armas.

Laulu Laurista lavea, sotilaasta sommiteltu.
Vaan kun minä rauhan miesi, rauhan sekä rakkauuen,
Laulu luoakse lyhemmäks’, kotvaisemmaks’, köymäksi,
Kuin ois’ asja ansainnunna, kunnialle kuulununna

Veli veikeä vesamme, mielitietty miekkoisemme,
Kaunis kasvinkumppalini, kerkeä on kieleltänsä,
Liukkahampi liikkeiltänsä, monitouhuinen, topakka:
Kaikkialle kulkevainen, mistään ei oo löytyväinen,
Kultaseppien, nikkarien, räätälien, suutarien,
Koulun kanssa verhoilijain, kaikkien kirjanpainajien,
huonekalukauppiaitten taluttaja, toimittaja

Lennart leppeä, leveä, kirkonmiesi kunnollinen,
pyörämestari mehevä,
– Syntyi vasta varsin myöhään, tällä on vuosisadalla:
Siitä Lennart lempipoika, isäkullalle iloksi.
Kanssansa tää keskustellen, seurassansa saivarrellen,
Nuorenajo nokkelasti, vilosohviks’ viisahaksi.
Taavelissa taaton kanssa, pelatessa krokettia,
kaksivuotisna vesana, poika loihe lausumahan
vilosohvi virkkamahan: ’pappa sentään aika piski’!

Alkuperäinen teksti: Eelis Gulin
(Pinon Sanomat 19_1998)