Veli Pinomaa (1892–1960)
Neljäkymmentä vuotta hän oli mukana perustamassa valtakunnallisia liittoja ja paikallisia yhdistyksiä, lehtiä ja ammattioppilaitoksia, säätiöitä ja kassoja. Neljänkymmenen vuoden aikana hän hoiteli sihteerin tehtäviä samanaikaisesti viidessä, kuudessa – parhaina aikoina jopa kymmenessä – yhteisössä, toimitti kolmea, neljää lehteä ja yhtä kalenteria ja hankki niihin ilmoitukset, harjoitti hienohopean tukkukauppaa, kustansi nuotteja ja juoksi välillä takinliepeet liehuen Suomalaiselle Klubille ottamaan erän biljardia. Neljäkymmentä vuotta hän tuhersi pöytäkirjoja, toimintakertomuksia ja kirjelmiä – löi väärää näppäintä joka neljännen tai viidennen kirjaimen kohdalla ja unohti joka kuudennen, sijoitti kalkkeeripaperin väärin päin ja sai jäljennöksen asemesta aikaan peilikuvatekstin originaalin kääntöpuolelle, hukkasi papereita ja unohti asioita, tuhisi, sähläsi ja tiputteli tupakantuhkaa kaikkialle. Mahdottomampaa sihteeriä ei hevin pysty kuvittelemaan.
Ja kuitenkin – missä tahansa puhe Veli Pinomaahan kääntyykin, ennemmin tai myöhemmin joku sanoo: Siinä oli sitten mukava mies!
Veli Pinomaa oli verraton leikinlaskija, kaskunkertoja ja sananiekka. Hänen huumorinsa juuret olivat syvällä tunteellisessa savolaisessa maaperässä ja hänen silmäkulmastaan löysi Savon iloisten järvien pilkkeen; hänen hymynsä oli sydämen hymyä. Ehkä hallitsevin Veli Pinomaan luonteenpiirteistä oli itsestään selvä, pyyteetön avuliaisuus. Hän lainasi rahaa, järjesti työpaikkoja, teki palveluksen sinne, toisen tänne.
Hän oli kuin levottomasti lepattava liekki, hetken lapsi; pitkäjännitteisyyttä hänessä ei juuri ollut. Hän pursui impulsiivisia ideoita, välähdyksenomaisesti syntyneitä oivalluksia; mutta ellei ajatus saanut muissa välitöntä vastakaikua, hän luopui siitä. Suurten linjojen vetäjäksi hänestä ei ollut. Ja tähän kuvaan sopii, että hän oli myös keksijä, jonka ideoita on patentoitukin. Elämänsä viimeisinä vuosina hän oli mukana perustamassa keksijöille järjestöä – totta kai!” (Otteita Lasse Raustelan kirjoituksesta Veli Pinomaa – sihteeri, Pitäkää yhtä – Håll ihop, 2005)
Aili Pinomaa (1899–1953)
Aili Lindfors syntyi Helsingissä senaatin vahtimestari Henrik Wilhelm Lindforsin ja Emilia Sofia Laxin perheeseen. Aili kävi koulua Helsingissä ja valmistui ylioppilaaksi Suomalaisesta yhteiskoulusta 1917. Nuoruudessaan hän opiskeli pianonsoittoa. Hän kehittyi kielitaitoiseksi halliten hyvin ruotsin kielen ja kyeten keskustelemaan myös saksaksi ja venäjäksi. Aikuisiällä hän opiskeli vielä englannin kieltäkin Signe Sarlinin kanssa. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Aili työskenteli Maitokonttorissa (Maanviljelijäin maitokeskus) Helsingissä ja tapasi siellä Velin. Aili ja Veli vihittiin Ristiinan pappilassa heinäkuussa 1920.
Ennen avioitumistaan Aili oli käynyt talouskurssin, ja hän hallitsi hyvin kodinhoitoon liittyvät asiat. Hän valmisti hyvää ja terveellistä ruokaa. Juhlapäivinä tarjottiin mm. Elinin kakkua ja jouluisin kotitekoisia marmeladeja ja tryffeleitä. Aili oli myös käsityöihminen ja ompeli perheelle vaatteita. Perheeseen syntyi neljä lasta.
Aili hymyili herkästi. Hän saattoi olla hyvin huvittunut kuullessaan joitakin sukulaistensa tai naapureidensa tarinoita, ja hilpeys purkautui usein heleäksi nauruksi. Hän pysyi kuitenkin aina rauhallisena näyttämättä silti turhan arvokkaalta. Aili luki kotimaista kirjallisuutta ja salapoliisiromaaneita. Hän kävi myös mielellään teatterissa ja osallistui Käpylän seurakunnan ompeluseuran ja kirkkoneuvoston toimintaan. Lisäksi Aili työskenteli toisinaan Messuhallissa lipunmyyjänä. Kotona hän hoiti puutarhaa ja toimi erinomaisena kutsujen emäntänä.
Aili pysyi terveenä koko elämänsä. Kun hän sitten 53-vuotiaana sairastui, hän otti tiedon vastaan tyynesti ja rauhallisesti. Henkiseksi perinnöksi hän jätti lapsilleen positiivisen ajattelun mallin: vaikeissakin tilanteissa ja epäonnistumisten kohdatessa asiat voidaan aina selittää “parhain päin”. Hän sanoi usein, etteivät asiat varmaankaan niin huonosti ole kuin miltä ne nyt näyttävät. Todella, mikään ei ollut koskaan oikein hullusti. Syvällisestä optimismista syntyi oivallinen elämänohje. (Olli Pinomaa, Pitäkää yhtä – Håll ihop, 2005)