Walter ja Heddi Gulin

Heddi ja Walter Gulin

Walter Gulin (1888−1955)

Varhaislapsuudestani muistan, että isäni ei käynyt töissä niin kuin muut, vaan istui kotona lukien jotakin – useimmiten kirjaa, välistä sanomalehteä tai jotain muuta. Isä ei ollut erikoisen värikäs persoona. Senpä tähden ei hänestä ole kaskujakaan juuri jälkimaailmalle jäänyt. Malttia ei isällä ollut sen enempää kuin meillä muillakaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä kaupunkiin lähtö. Hän käveli eteiseen, pani hatun päähänsä ja otti kepin käteensä, käveli autotallille (40 m) ja ajoi auton pääportin luo. Jos joku ei ollut valmis lähtöön, se ei lähtöä haitannut. Isä lähti ja sillä siisti. Tästä lähtöhommasta oli seurauksena se, että yleensä äiti istui hattu päässä valmiina lähtöön viimeistään 15 minuuttia ennen sovittua lähtöaikaa. Kerrottakoon, että Heddin ja Walterin avioliitto oli sukumme onnellisimpia.

Lastenkasvatukseen hän ei juuri osallistunut. Yleensä me asioimme äidin kanssa niin raha-, koulu- ja muut asiat. Paha piti pulman olla ennen kuin isä osallistui sen käsittelyyn. Walter oli erittäin kätevä niissä hommissa, joita hän harrasti ja teki. Esimerkiksi hän kutoi itse verkkonsa ja vuoli ensin puusta kävyn, jota käytettiin verkon kutomisessa. Tyttärelleen Hertalle hän tikkasi häälahjaksi pari täkkiä. Pitkänsiiman selkäsiiman hän pyöritteli peukalonsa ympärille niin kauniiksi keräksi ikään kuin se olisi otettu suoraan kaupan hyllyltä.

Metsänhoitaja kun oli, hänen harrastuksistaan etusijalla olivat metsästys ja ammunta. Viime mainitussa lajissa hän oli saavuttanut mestariampujan tittelin, josta merkkinä oli komea mitali kellonperissä. Metsästyksen tuotteita, teeriä ja metsoja, perhe saikin usein nauttia. Isä oli innokas suojeluskuntalainen. Hän oli erinomainen kasvien tuntija ja hän tiesi musiikkikappaleet jo ensi tahdista. (Jaakko Pinomaa, Pitäkää yhtä – Håll ihop, 2005)

Heddi Gulin (1888−1962)

Heddi Berner syntyi Mikkelissä Ivar Bernerin ja Ida Granfeltin nuorimpana tyttärenä. Heddi oli suloinen ja iloinen tyttö. Hän kävi tyttökoulun Mikkelissä, jossa hän tapasi Walter Gulinin. Nuoret päättivät avioitua Walterin hankittua itselleen ammatin. Olihan Heddikin tällöin vasta 15-vuotias. Kun Heddi ja Walter kymmenen vuoden kuluttua menivät naimisiin, Heddi oli isänsä kuoltua muuttanut Mikkelistä Oulunkylään äitinsä ja Dolly-sisarensa kanssa. Oulunkylän vuosinaan Heddillä oli toimi kartanpiirtäjänä Vesijohtoliike Huberilla.

Walterin valmistuttua metsänhoitajaksi Heddi ja Walter vihittiin Helsingin Lähetyskirkossa 15.12.1913. Koska Heddi ei ollut saanut kotonaan kotitaloudellista opetusta, perheessä oli alusta lähtien kotiapulainen. Perheeseen syntyi neljä lasta. Heddin appi Arthur Gulin
oli huolissaan perheen toimeentulosta. Loukkaamisen pelosta huolimatta hän sanoi eräänä päivänä Heddille: “Jos sinä, Heddi, opettelet kutomaan sukkia, minä annan sinulle kansalaislahjan.” Heddi opetteli kutomaan sukat ja sai kansalaislahjaksi apeltaan leninkikankaan. Hänestä kehittyi taitava kutoja ja hän harrasti kutomista koko elämänsä ajan.

Perhe asui aluksi Helsingissä, jossa varsinkin talvella 1918 kärsittiin elintarvikepulasta. Tämä oli Heddille hyvin raskasta, koska lapsille ei ollut riittävästi ruokaa. Lisäksi aika oli muutenkin vaikea ja pelottava Walterin siirryttyä suojeluskuntajoukkoihin ja punaisten hallitessa Helsinkiä. Sodan jälkeen taloudellisesti vaikea kausi jatkui, sillä Walterin työpaikat vaihtuivat usein, asuntoa oli hankalaa löytää ja perheen toimeentulo oli niukka. Lisäksi Heddi sai molempiin jalkoihinsa veritulpan Hertan syntymän jälkeen ja hänen luultiin kuolevan. Syksyllä 1922 tilanne helpottui kuitenkin ratkaisevasti Walterin saatua työtä Ahlström-yhtiöstä. Perhe muutti Salahmin kartanoon, josta se sai ison asunnon. Täällä Heddi kiinnostui puutarhanhoidosta ja viljeli useita eri hyötykasveja mm. herneitä, joita hän säilöi Rex-menetelmällä. Ahlströmin herrat ihmettelivät talvisin metsänhoitajan kodissa tarjottavia tuoreita vihanneksia. Heddi oli onnellinen saavutuksistaan.

Lasten tultua kouluikään perhe muutti talveksi Iisalmeen. Siellä Heddi liittyi paikalliseen Lotta Svärd -yhdistykseen ja otti Lotta-työn sydämenasiakseen. Lisäksi hänet valittiin Suojeluskuntapiirin muonituspäälliköksi. Vuodet ennen sotia olivat perheessä onnellisia ja taloudellisesti vakaita. Sota toi surua myös tähän perheeseen, kun vanhin poika Viljo kuoli lento-onnettomuudessa keväällä 1940. (Aino Pinomaa, Pitäkää yhtä – Håll ihop, 2005)