
Lennart ja Martta Pinomaa
Lennart Pinomaa eli Lenni (1901–1996) Veljessarjan nuorimpana Lenni oli erikoisasemassa. Hän oli selvästikin isän silmäterä, joka sai varttua kodin rauhallisessa ilmapiirissä Ristiinassa yhdessä Ainon ja
Lennart Pinomaa eli Lenni (1901–1996) Veljessarjan nuorimpana Lenni oli erikoisasemassa. Hän oli selvästikin isän silmäterä, joka sai varttua kodin rauhallisessa ilmapiirissä Ristiinassa yhdessä Ainon ja
Lauri Pinomaa (1890–1970) ”Lauri on filosofi, rauhallinen mutta itsepäinen poika, joka kävelee hitaasti veljiensä perässä.” Näin kuvaili hänen isänsä aikoinaan kolmanneksi vanhinta poikaansa. Poikamaisia leikkejä
Walter Gulin (1888−1955) Varhaislapsuudestani muistan, että isäni ei käynyt töissä niin kuin muut, vaan istui kotona lukien jotakin – useimmiten kirjaa, välistä sanomalehteä tai jotain
Veli Pinomaa (1892–1960) Neljäkymmentä vuotta hän oli mukana perustamassa valtakunnallisia liittoja ja paikallisia yhdistyksiä, lehtiä ja ammattioppilaitoksia, säätiöitä ja kassoja. Neljänkymmenen vuoden aikana hän hoiteli
Eero Pinomaa (1885−1962) Jo ennen vapaussotaa tuli Eeron ja Maikin vastaperustetun perheen asuinpaikaksi Viipuri aina kesään 1944 saakka. Karjalaisuus ja viipurilaisuus olivat tunnusomaista tälle uskaltaisiko
Lennart Pinomaa kertoo äidistään Bertha Gulinista: ”Bertha oli toimiva, vaikuttava ja hyvyyttä säteilevä ihminen”. Berthan kehotuksesta ”Pitäkää yhtä” on muodostunut Gulin-Pinomaa sukuseuran tunnuslause. Bertha Kristina
Näin Aino Pinomaa kertoo jouluaaton jännittävistä vaiheista veljensä Eelis Gulinin ja hänen vaimonsa Helmin luona Tampereen piispantalossa vuonna 1962, kun piispanristiä ei löytynyt mistään. Jouluna
Nuoret sukulaiset järjestivät Aino Pinomaalle hauskat 80-vuotissyntymäpäivät 6.10.1984 NJK:n majalla Lauttasaaressa. Nuorekasta Gulin-Pinomaa-suvun yhdistäjää saapui juhlistamaan 126 suvun jäsentä. Tarjolla oli leikkimielistä ohjelmaa, samppanjaa ja